Mikä ihmeen API-talous?

Hei kaikki! Nyt pitäisi olla kuulolla niin IT-ihmisten, liiketoimintajohdon kuin markkinoinninkin. API-talous on täällä!

ICT-asiantuntijoiden verkostossa 6.10. kuultiin herättelevä alustus APItalisti Jarkko Moilaselta. Jarkko kertoi havainnollisesti, mitä API-talous on ja miten sitä kannattaisi yrityksissä edistää.

 

Niille, joille asia ei ole tuttu: API=ohjelmointirajapinta. Moilanen toi aluksi esiin, että API-aiheen popularisointi on vielä kesken, joten se ei avaudu kaikille, vaikka kyse on lopulta jollain tasolla kaikille tutusta asiasta. Esimerkiksi Google maps tai Facebookin login on API.

 

Yritys voi avata APInsa muiden hyödynnettäväksi ja tehdä sillä rahaa. Yrityksissä tulisi oivaltaa API-talouden mahdollisuudet ja lähteä rohkeasti mukaan API:en jakamiseen ja tehdä siitä bisnestä.

 

Verkostotilaisuudessa käytiin läpi, millaisella prosessilla yrityksen kannattaa avata API:t ulkoisille käyttäjille.

Jakaminen tehdään ensin pienelle, rajatulle beta-käyttäjäryhmälle. Heidän avullaan APIsta saadaan heikkoudet karsittua ja sen jälkeen se voidaan jakaa suuremmalle käyttäjämassalle. Mikäli API on hyvin suunniteltu niin, että se vastaa loistavasti johonkin tiettyyn, rajattuun käyttötarkoitukseen, käyttökutsuja saattaa parhaassa tapauksessa tulla miljoonia. Tässä on mahdollisuus bisnekseen. Toki tärkeänä edellytyksenä on, että API vastaa käyttäjätarpeeseen. APIsta osa kannattaa jakaa ilmaiseksi, jolloin kiinnostus herää, ja loput jaetaan maksua vastaan. Turvallisuusmielessä on hyvä pitää mielessä, että raakadataa ei koskaan avata ulkopuolisille käyttäjille, vaan ainoastaan rajapinta, jota ulkopuoliset käyttäjät voivat käyttää ja kehittää eteenpäin.

 

API-talouden ja sen mahdollisuuksien ymmärtäminen olisi tärkeää liiketoimintamielessä, joten ei riitä, että API-tietoutta on yrityksen IT-väellä.

 

Tietoa ja ymmärrystä pitäisi levittää yrityksessä muillekin osastoille, jotta API-mahdollisuuksista osataan hyöty irti. Siinä tarvitaan bisnesymmärrystä ja -rohkeutta ja myös esim. markkinoinnin otetta.

 

ICT-asiantuntijoiden verkosto jatkaa aiheen parissa 1.12. klo 8.30-11.30 Kampusareenalla Vertex Systemsin vieraina. Silloin API-hallinnasta ja API-bisnesmahdollisuuksista järjestetään hands on -työpaja. Rohkeasti mukaan, niin bisnesihmiset kuin IT-väki! Lisätietoa täällä: http://businesscampus.fi/tapahtumat/ict-asiantuntijoiden-verkosto-1-12-klo-8-30-11-30/